Viestin kuva: Unkarin parlamentti | © Pixabay
Elämme kaikki Euroopan unionissa parlamentaarisissa demokratioissa, ja niiden loppu on käymässä yhä selvemmäksi. Meidän ei enää tarvitse edes osoittaa sormella Unkaria tai Puolaa, vaan voimme nyt katsoa luottavaisesti ympärillesi omassa ympäristössämme.
Euroopan parlamentti on mainittava ensin, sillä meille unionin kansalaisille sen olisi pitänyt olla jo kauan sitten lainsäätäjä kaikissa Euroopan tasoon liittyvissä asioissa. Nykyisten liittovaltiorakenteidemme vuoksi on olemassa myös kansalliset parlamentit, ja Saksassa on myös osavaltio-, alue-, piiri- ja kunnallisparlamentteja.
Kaikille demokraattisen parlamentarismin järjestelmän parlamenteille on yhteistä, ja tämä eroaa myös merkittävästi esimerkiksi Kiinan kansankongressista tai Venäjän duumasta, että kansan valitsemat edustajat kokoontuvat säätämään lakeja eli päättämään lainsäädännöstä; loistava sana sille on lainsäätäjä.
Lisäksi eduskunta valitsee vastaavan hallituksen, valvoo sitä ja viimeistään rutiininomaisesti erottaa sen; Itse asiassa ei ole tarkoitus, että eri parlamentit valitsevat saman hallituksen uudestaan ja uudestaan vuosikymmeniksi – kukaan, saati hallituksen päämies, ei voi olla niin hyvä.
On mielenkiintoista, että yksi vanhimmista demokratioista, nimittäin Amerikan Yhdysvallat, otti käyttöön vastaavan rajan alusta alkaen. Vielä mielenkiintoisempaa on se ammattipoliitikko, joita itse parlamentarismissa ei itse asiassa koskaan määrätty, kiipeilevät parlamentista toiseen kumotakseen nämä rajoitukset.
Yksi asia koskee kuitenkin kaikkia liittovaltiorakenteiden parlamentteja, nimittäin se, että lainsäätäjä saa antaa vain lakeja, jotka vastaavat niiden liittovaltiotasoa ja vastaavaa vastuuta kansalaisia kohtaan. Mitä monimutkaisempi liittovaltiojärjestelmä on, sitä suurempia haasteita (kuka päättää?) edustajillemme syntyy, ja on ollut aivan selvää, että monet edustajamme eivät ole kyenneet vastaamaan näihin haasteisiin pitkään aikaan.
Toinen haaste parlamenteillemme on tunnistaa, mitä ja milloin on päätettävä, jotta maamme viedään eteenpäin tai suojellaan suuremmilta vahingoilta. Viimeistään 1960-luvulle mennessä maassamme olisi pitänyt hyväksyä maahanmuuttolaki, viimeistään 1990-luvulle mennessä infrastruktuuri- ja uusi koulutuslaki sekä toimiva sosiaalilainsäädäntö; kestävä ympäristönsuojelupolitiikka olisi vaikuttanut vielä 1970-luvulla.
Parlamentimme eivät kuitenkaan ole hyväksyneet tällaisia haasteita pitkään aikaan. Tuskin kukaan kansanedustaja haluaisi työskennellä toisen vaalikauden läpi saadakseen yhteiskuntaa ja maailmaa pelastavan lain tielle, mutta mieluummin hän kiipeäisi vuosikymmeniä vaalikaudesta toiseen, jos mahdollista vuoden lopussa. parlamentaarista elämäänsä levittääkseen viisauttaan hyvin varustetuissa kunniatehtävissä.
Todella huono asia on, että monet ovat edelleen ylpeitä siitä ja haluavat kertoa kaikille, että "oikea poliitikko" huomaa ongelmat vasta, kun Bildzeitung on käsitellyt näitä ongelmia jo useissa painoksissa.
Tällä tavoin päätösten viivyttely on nostettu yli puoluerajojen ammattipolitiikasta tarkoituksenmukaiseksi, ja vasta kun ei ole mitään tuottavampaa päättää, kaikki juhlivat sitä. Ainoa "menestyskriteeri" ovat veronmaksajien kustannukset - mitä korkeammat ne ovat, sitä tärkeämpi vastuullinen poliitikko on.
Vuosien varrella olen nähnyt vain yhden rehellisen vastauksen tähän, ja se on peräisin Jean-Claude Juncker, joka sanoi, että vaikka tiedätkin, mitä päättää, et tiedä, kuinka sinut valitaan myöhemmin uudelleen.
Luultavasti siksi, että parlamenttimme eivät ole pitkään aikaan kyenneet vastaamaan ainakaan näihin kahteen edellä mainittuun haasteeseen ja koko yhteiskunnan haasteet ovat yhä suurempia ja kiireellisempiä, monet johtohenkilöt tuntevat velvollisuutensa tehdä päätöksiä ja seurata niitä itse, vastoin vallanjaon uskontunnustusta ja kaikki demokraattiset periaatteet putosivat.
Siinä tapauksessa, että parlamentit huomaavat sen, ei jää muuta kuin hyväksyä myöhemmin hallituksen päätökset; COVID-19 ja BREXIT voivat olla ajankohtaisia esimerkkejä.
Nyt voisi unkink ja tämän yhteydessä jatkuvasti kasvavaan Saksan liittopäivien sillä mitä enemmän äänekkäämpiä jälkeenpäin hyväksytään hallituksen päätökset kiihkeillä suosionosoituksilla, sitä suurempi on niiden demokraattinen legitiimiys vastuullisten silmissä.
Koska me ihmiset emme voi muuttua ja parlamentit tuskin sallivat itseään ohjata pois jo tallatuilta poluilta - jolloin Euroopan parlamentti itse ei enää edes pyri pääsemään sille tielle, jolle se on kerran tarkoitettu - mutta meillä kaikilla on luultavasti enemmistö parlamentaarisissa demokratioissamme, emme tarvitse kiireesti vain Euroopan tason perustuslaillista sopimusta, vaan koko EU:ta, mukaan lukien sen liittovaltiorakenteet, koskevan eurooppalaisen perustuslaillisen yleissopimuksen.
Tämän perustuslaillisen sopimuksen yhtenä tuloksena on oltava, että poliittiset virat ja mandaatit ovat nimenomaisesti rajoitettuja tasosta riippumatta.
#parlamentti #federalismi #lainsäätäjä
Kuvauksesi tulevaisuuden demokratiasta on lähes täydellinen... mutta EU:n tarve on niin kiireellinen, ettei sen voi odottaa kehittyvän edustavan poliittisen järjestelmän mukana.
Joten ymmärrän, että hyvä reitti tällaiseen lähes täydelliseen demokratiaan olisi ottaa käyttöön Sveitsin poliittinen järjestelmä. Suoran demokratian järjestelmä on toiminut Helvetic Federationissa yli 150 vuotta ja Sveitsin kansalaisten tyytyväisyys on edelleen erittäin korkea. Lähes 90 prosenttia sveitsiläisistä on tyytyväisiä poliittiseen järjestelmäänsä.
Siksi EU:ssa tätä voidaan pitää siirtymävaiheessa olevien valtioiden liittovaltiona (verrattavissa Helveticin kantonien konfederaation aikakauteen), kunnes Helveticin liittovaltion järjestelmä on luotu.
Sveitsin poliittinen järjestelmä
Suora demokratia, puolueettomuus ja federalismi ovat Sveitsin poliittisen järjestelmän pääelementtejä, joita pidetään erittäin vakaana ja tasapainoisena. Kummassakaan parlamenttihuoneessa ei ole hallitsevaa poliittista puoluetta, ja hallitus koostuu seitsemästä edustajasta neljästä pääpuolueesta.
Sveitsin näkökulmat 10 kielellä: https://www.swissinfo.ch/spa/el-sistema-pol%C3%ADtico-de-suiza/45810472