Suositeltu valokuva: Lilo & Werner
Siitä on täytynyt kulua jonkin aikaa siitä, kun paremman puoliskoni ja minä matkustimme junalla liittovaltion konferenssiin. Tällä kertaa kävimme 66. liittovaltion kongressissa Hallessa. Matka jatkui Stuttgartin, Mannheimin, Frankfurtin ja Erfurtin kautta. Paluumatka kulki Erfurtin, Nürnbergin ja Crailsheimin kautta, mikä tekee todellisesta Heilbronnerista hieman surullisen. Pelkästään matka sinne oli tapahtumarikas ja tällä hetkellä kirjoitan näitä rivejä paluumatkalla. Tällä kertaa meillä oli jo varattu paikka, kun aloitimme matkan; etu, jos aloitat matkan hieman suuremmasta kaupungista.
Liittovaltion 16. yhteinen kongressi pidettiin Hallen kaupungissa, joka oli hieman liian sairas makuuni, mikä on luultavasti suoraa seurausta siitä, että kaupungissa on liian vähän asukkaita kokoonsa nähden. Ehkä se johtuu myös siitä, että maahanmuuttajataustaisten asukkaiden osuus on vajaat 14 %, mikä ei riitä laskemaan merkittävästi kaupungin keski-ikää. Hallea pidetään edelleen uusien osavaltioiden kolmanneksi suurimmana kaupungina, ja useimmat meistä tuntevat sen Hallin synagogaan 9 tehdyn hyökkäyksen johdosta.
Kongressiveteraaneina järjestämme nyt oman tukiohjelman ja saimme päättää perjantai-illan hotellin baarissa ja lauantai-illan yhdessä Reiner Wichels und Jan-Philipp Scheu at Schnitzel-emäntä nauttia. Jos joskus poikkeat siellä, mitä voin vain lämpimästi suositella sinulle, niin kerro talon hyvälle sielulle, Claudia Heinemann, terveisin minulta.
Hyvin linnoitettuina ja hyvällä tuulella päätimme olla lopettamatta iltaa baarissa - baarimikko antaa meille tämän anteeksi - vaan pysähdymme Lilo & Werneriin, jossa oli melko kunnollista elävää musiikkia Neil Young- Esiintyjät.
Hotelli kongressialueen kanssa oli ehdottomasti yksi kaupungin parhaista, siellä työskentelevät työntekijät antoivat ehdottomasti parhaansa, mutta se ei estänyt sen asteittaista rappeutumista ja vain vahvisti kokonaisvaikutelmaa Hallesta.
Itse 66. liittovaltion kongressi meni täysin odotetusti, eikä se tuskin yllättänyt ketään delegaateista. Tällä kertaa kuitenkin huomasin yhä enemmän - varmasti ympäristön vuoksi - että minä ja parempi puoliskoni kuulumme nyt "yhdistyksen vanhoihin jäseniin", vain muutamia vanhempia "dinosauruksia" esiintyy siellä täällä. Koska kasvoin varmuudella, että "perinteessä on aina marssiminen edistyksen eturintamassa" (Gerhard von Scharnhorst), dinosaurusten ulkonäkö ei saa minua yhtään nostalgiseen tunteeseen.
Koko asia vain paheni, kun tajusin, että näiden dinosaurusten ja nykyisen nuorisojärjestömme välillä ei ole juuri mitään eroa. Sanoimme hyvästit myös "veteraanille", jonka lähes kaksi vuosikymmentä sitten näin nuorena toivon kantajana; Maailman kulku on luultavasti mennyt kaiken kaikkiaan hieman sekaisin.
Näen tähän ainakin meidän yhdistyksemme osalta yhden syyn siinä, että ihmisenä ei saa heitellä yhdistyksen työhön - ja tämän tulisi olla mahdollisimman korkealla - vaan pitää kasvaa. yhdistykseen. Olin ansainnut ansioni paikallistasolla jo reilut 20 vuotta ennen kuin aloin edes työskennellä liittovaltiotasolla.
Nykyään ei ole harvinaista, että ihmiset aloittavat mahdollisimman nuorena ja kokemattomina yhdistyksen korkeimmalla tasolla, epäonnistuvat siellä odotetusti, yrittävät matkia muutamaa dinosaurusta (motto: enemmän ulkonäköä kuin todellisuutta ja ei kulje omaa tietä) ja sitten alas huipputasolle Yhdistysrakenteet siirretään eteenpäin, missä ihmiset myös tekevät vain hölynpölyä.
Ja siksi oli vähän virkistävää, että tällä kertaa saimme valita yhden tai kaksi uutta piirin puheenjohtajaa puheenjohtajistoon.
Siellä on yleiskatsaus EUROPA-UNIONIN aiemmista liittovaltion kongresseista Juuri täällä.
