Lähetä kuva: Välimeri | © 8926 Pixabayssa
Toisen maailmansodan päättyessä eurooppalaisesta ideastamme tuli kaikkien Euroopan demokraattisten puolueiden yhteinen visio.
Vaikka yhteisen Euroopan suunnittelussa oli aina erimielisyyksiä ja tapahtui myös, että yksittäiset puolueet erosivat "eurooppalaisesta liikkeestä" ajoittain ja suurella tuulella, mutta itse ideasta on tullut kaikkien eurooppalaisten demokraattien yksimielisyys. Tällä välin 28 Euroopan maata (mukaan lukien Kroatian tasavalta) on päättänyt liittyä Euroopan unionin jäseneksi. vaikka jotkut poliitikot eivät enää halua tunnustaa tätä populismin hyökkäyksessä.
Lisäksi on vielä tarpeeksi Euroopan maita, jotka haluaisivat olla yhteisömme jäseniä tai luottavat voivansa liittyä jäseniksi heti, kun itsenäisyys ei enää tuo heille lisäetuja. Lisäksi muut valtiot suhtautuvat edelleen erittäin myönteisesti eurooppalaisen liiton kehittämiseen ja ovat tukeneet sitä alusta alkaen omilla varoillaan.
Valitettavasti meidän on tänään myönnettävä, että ensimmäinen innostus "Euroopan yhdysvaltojen" luomisesta on jo kauan sitten vaihtunut pienten askelten politiikkaan.
Lähiihmistemme nationalismi on vahvistunut nopeammin kuin olisimme koskaan voineet kuvitella, vaikka pelkästään viimeisen maailmansodan aikana tapahtui 50 miljoonaa murhaa ja tappoa. Alle XNUMX vuotta tämän jälkeen murhat, ryöstelyt ja raiskaukset julistettiin jälleen väliaikaisesti "valtion syiksi" osissa Eurooppaa. Mikä vielä pahempaa, se on arkipäivää paljon suuremmassa osassa maailmaa!
Siksi meidän on enemmän kuin koskaan uhmattava kaikenlaista nationalismia ensin välittömässä läheisyydessämme ja sitten myös sen ulkopuolella. Koska eurooppalainen ajatuksemme on edelleen ainoa oikea tie kohti maailmanliittoa, jonka lapsenlastemme lapsenlapset toivottavasti jonakin päivänä voivat kokea. On totta, että olemme kaikki iloisia Nobelin rauhanpalkinnon äskettäisestä myöntämisestä meille unionin kansalaisille, ja monet meistä toivottavat myös kroatialaiset ystävämme tervetulleiksi uusiksi jäseniksi, mutta tämä ei saa sokeuttaa meitä yhteisömme peruskysymyksiltä. .
Olemme odottaneet "Euroopan perustuslakia" XNUMX-luvun alusta lähtien. Jopa tuolloin jo päätetty "eurooppalainen armeija" jää lupaukseksi, ja nykyinen liittohallitus asetti sen äskettäin jälleen kyseenalaiseksi.
Suuressa osassa Eurooppaa kestäneen runsaan 60 vuoden rauhan ja yhteismarkkinoiden lisäksi vain rajojen ja euron poistaminen valuutana on tähän mennessä saavutettu osissa Euroopan unionia; eivätkä edes nämä saavutukset ole enää turvassa nationalisteilta.
Siksi meidän eurooppalaisten federalistien tehtävänä on yhä enemmän antaa eurooppalaiselle ajatukselle lisää merkitystä. Meidän on turvattava jo saavutettu, puolustettava kiivaasti sitä, mitä on luvattu, ja myös tartuttava uusiin asioihin.
Tarvitsemme yhteisen perustuslain, tarvitsemme yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, tarvitsemme yhteisen valuutan ja vastaavan talous- ja rahoituspolitiikan.
Meidän on hallittava muuttoliike Euroopassa ja Eurooppaan, ja meidän on myös varmistettava, että kaikki eurooppalaiset voivat elää ja toteuttaa itseään ihmisinä. Lisäksi meidän eurooppalaisten on puolustauduttava muita yhteisöjä vastaan ja säilytettävä oma identiteettimme yhteisessä maailmassamme.
Näin tehdessämme emme voi emmekä saa välttää seuraavaa kysymystä: Kuinka pitkälle Eurooppa voi päästä, tai pikemminkin kuinka pitkälle se voi päästä?
Tosiasia on, että Eurooppaa ei voida pitää maanosana, koska se on jo jakautunut neljälle mantereelle.
On myös tosiasia, että vaikka Eurooppaa muovasivat kolme monoteististä uskontoa ja ennen kaikkea kristinusko, se määritteli itsensä koulutus-, kulttuuri- ja arvoyhteisöksi, joka on riippumaton niiden nykyisistä vaikutuksista. Siksi "ikuisen" ehdokasvaltion Turkin liittyminen Euroopan unioniin on välttämätöntä, pikemminkin keskustelun pitäisi jo käydä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maiden liittymisestä.
On myös syytä miettiä uudelleen vaihtoehtoja "Atlantic Union" ja "Eurafrica". Halusimme tai emme, mutta viimeistään meidän lasten tulee olla tekemisissä kiinalaisten, intialaisten tai muiden paljon lukuisempien yhteisöjen kanssa ja toivottavasti pystyvät sitten säilyttämään omat arvomme, jotta voimme lopulta tasoittaa tietä demokraattiselle, vapaa, liittovaltio ja tytäryhtiö maailmanliitto.
"PIAN NOSTALGIA on toinen nimi Euroopalle."
Angela Carter, JOHN BERGER JA KYLÄELÄMÄN KULKU (29. maaliskuuta 1987)
