Lähettänyt Hans Muller 27 klo 2022

Kirjoitin tämän artikkelin 8. heinäkuuta 2011 työssäni EUROPA-UNION Heilbronnin historian työryhmän johtajana.

Joka vuosi 9. toukokuuta Euroopan kansalaiset juhlivat Eurooppa-päivää. Siitä tulee mieleen
9. toukokuuta 1950, kun Ranskan silloinen ulkoministeri Robert Schuman esitteli hämmästyneelle yleisölle Pariisissa suunnitelman, joka myöhemmin jäi historiaan "Schuman-suunnitelmana".

"Ranskan hallitus ehdottaa, että koko ranskalais-saksalainen hiilen ja teräksen tuotanto asetetaan yhteisen korkeimman vallan alaisuuteen organisaatiossa, johon muut Euroopan maat voivat liittyä."(1)

Vajaa vuosi myöhemmin, 18. huhtikuuta 1951, Ranska, Saksan liittotasavalta, Italia, Belgia, Alankomaat ja Luxemburg allekirjoittivat sopimuksen "Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä" (EHTY), joka tunnetaan myös nimellä Montanunion. Pariisista tuli Euroopan yhdentymisprosessin lähtökohta.

Tämän kaukonäköisen askeleen poliittinen historia ja erilaiset alustavat pohdinnat on esitetty historiallisissa teoksissa - osa näistä teoksista on lueteltu bibliografiassa. Kerta toisensa jälkeen pohdittiin, kuinka Euroopan kansallisvaltioiden aikakausi, joka oli tuonut mantereelle säännöllisin väliajoin sotia ja tuhoa, voitaisiin voittaa. Tässä on mainittava muutama näistä näkökohdista:

- Vanhin Euroopan yhdistämiseen tähtäävä liike oli 20-luvun alussa
viime vuosisadalla itävaltalainen kirjailija ja
Poliitiko Nikolaus Graf von Coudenhove-Kalergi (1894 - 1972) (2) vaikutelmana
Paneuropa Union perustettiin ensimmäisen maailmansodan kauhujen jälkeen. Hänen tavoitteensa oli se
Euroopan yhdistäminen "Euroopan yhdysvaltojen" perustamiseen asti.
Rauhan säilyttäminen Euroopassa pitkällä aikavälillä ja Euroopan globaalin aseman turvaaminen. Vuonna
Läsnä on Saksan yleiseurooppalainen CSU-liitto ja karkotettujen yhdistykset
läheisyyteen. ”Se eroaa muista maan oikeistokonservatiivisista yhdistyksistä
Nationalismin tuomitseminen, mikä tarkoittaa, että siirtymään joutuneiden etuja
ovat parhaiten edustettuina Euroopan yhdentymisen puitteissa." (3)

- Sosialistiset ranskalaiset ovat myös Euroopan yhdentymisen johtajia
Poliitiko ja Ranskan väliaikainen pääministeri Aristide Briand (1862 – 1932). klo-
Saksan liittyessä Kansainliittoon (1926) hän sanoi: "Välillä
Saksa ja Ranska, tuskallinen ja verinen yhteistyö on ohi
Tapaaminen, jolla kaikki historian sivut ovat tahriintuneet. Se on ohi heidän kanssaan
pitkiä surun verhoja kärsimyksistä, jotka eivät koskaan lakkaa. Ei sotia
ei enää raakoja ja verisiä ratkaisuja erimielisyyksiimme -
yksikköä…” (4)
Noin 1929/1930 Aristide julkaisi Briandin, joka vuonna 1926 yhdessä saksalaisen kanssa
Ulkoministeri Gustav Stresemann oli saanut Nobelin rauhanpalkinnon, "ajatus
Paperi Euroopan unionin perustamisesta”. Mutta sellaiset ajatukset jäivät
varattu pienelle ryhmälle kiinnostuneita intellektuelleja, koska Euroopassa
siellä oli myrskyn merkkejä. (5)

- Sen myrskyn pyyhkäisemä pois, joka päättyi niin kauheasti kaikille Euroopan maille vuonna 1945
pitäisi, SPD:n Heidelberg-ohjelman vaatimus vuodelta 1925: "Sinä
(SPD) kannattaa luomista, josta on tullut taloudellisista syistä välttämätöntä
Euroopan taloudellinen kokonaisuus Euroopan yhdysvaltojen muodostamista varten,
saavuttaaksemme solidaarisuuden kaikkien maanosien kansojen etujen mukaisesti." (6)

- Sodan päättymisen jälkeisen kehityksen pyyhkäisemiä pois olivat myös ne seikat, jotka
Willy Brandt (1913-1992) Norjan maanpaossa. Yksi hänen sanomalehtistään
artikel (1939) oli nimeltään The Dream of Europe's United States. "Noin
kansojen riippumattomuutta ottaen huomioon kansainvälinen
Yhteisön sovittamiseksi yksittäisten valtioiden on kuitenkin "osaltaan
"luopumaan" kansallisesta suvereniteettistaan ​​kansainvälisen järjestön hyväksi. (7)
Brandt halusi saavuttaa tavoitteen Euroopan demokraattisesta, liittovaltion uudelleenjärjestelystä
Saavuta "alueellisten fuusioiden" välivaihe, esimerkiksi Keski-Euroopassa,
pohjoisessa, Balkanilla ja Tonavan maiden välillä. Mutta "jatkokehitys
Maailmansodan kehittyminen teki monet suunnitelmat ja ideat vanhentuneiksi." (8)

Jotkut saattavat sanoa, että kaikki nämä poliitikot, kirjailijat ja eurooppalaiset ajattelijat olivat aikaansa edellä. Mutta sen voisi ilmaista toisella tavalla: Kaikissa osavaltioissa oli liikaa ihmisiä, jotka olivat ajastaan ​​jäljessä. Kansalliseksi ylimielisyydeksi kärjistynyt nationalismi, suurvallan tavoittelu, viha ja halveksuminen ihmisyyttä kohtaan olivat – jälleen kerran – johtaneet Euroopan kuiluun. "Vasta toisen maailmansodan jälkeen Briandin pyrkimyksillä Euroopan yhdentymiseen oli pysyvä vaikutus." (9)

Winston Churchill (19 - 1946) mainitsi kuuluisassa "Zürich-puheessaan" 1874. syyskuuta 1955 Ranskan ja Saksan kumppanuuden ensimmäiseksi askeleeksi eurooppalaisen perheen uudelleen perustamisessa. Hän puhui lääkkeestä, joka voisi tehdä koko Euroopan vapaaksi ja onnelliseksi muutamassa vuodessa. "Tämä tarkoittaa eurooppalaisen kansojen perheen uudistamista... Meidän on perustettava eräänlainen Euroopan Yhdysvallat."

Myös muut kaukonäköiset ihmiset ajattelivat integroitua Eurooppaa pian sodan päättymisen jälkeen. Muutama päivä Churchillin Zürichin puheen jälkeen, 14. syyskuuta 21, edustajat 1946 Euroopan maasta ja USA:sta hyväksyivät Sveitsin Hertensteinissa kaksitoista teesiä, jotka tunnetaan nykyään "Hertenstein-ohjelmana". "Federaaliselle pohjalle rakennettu eurooppalainen yhteisö on välttämätön ja olennainen osa mitä tahansa todellista maailmanliittoa", on ensimmäinen teesi. Ja Thesis 1 ankkuroi sen, mistä yhä kiivaasti keskustellaan 4 vuotta Hertensteinin jälkeen: "Euroopan unionin jäsenet siirtävät osan taloudellisista, poliittisista ja sotilaallisista oikeuksistaan ​​muodostamalleen liittovaltiolle."

Kymmenen valtion vuonna 1949 perustama Euroopan neuvosto on myös yksi Euroopan yhdentymisen liikkeellepanevista voimista yhteisen perinnön luomiseksi ja niiden taloudellisen ja sosiaalisen edistyksen edistämiseksi.” Neuvoa-antavan yleiskokouksen 5.5.1949. lokakuuta 20.10.1949 antamassaan päätöslauselmassa puhuttiin eurooppalaisesta "poliittisesta auktoriteetista", jolla on rajalliset toiminnot, mutta todelliset valtuudet. Ministerikomitea ei kuitenkaan tukenut näitä ajatuksia. Viimeistään vuotta myöhemmin julkistetun Schuman-suunnitelman myötä Euroopan yhdentymisprosessi sai toisenlaisen perustan. Euroopan neuvoston työn tärkein tulos on vuonna 1950 hyväksytty ja nyt 47 jäsentä sitova Euroopan ihmisoikeussopimus (ECHR), jonka noudattamista valvoo Strasbourgissa sijaitseva Euroopan yhteisöjen tuomioistuin. Lissabonin sopimuksen myötä EU liittyi myös Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Mutta konkreettiset ja usein kriittiset kysymykset muotoiltiin eri tavalla, varsinkin Ranskassa sodan päätyttyä: Kuinka Saksa voidaan pitää niin pienenä, ettei se enää koskaan pysty käymään sotaa? Ja vaikka Saksa olisi jossain vaiheessa jälleen, voiko sillä olla sama asema kuin Ranskalla? (10)
"Joka ei tuolloin kokenut aikaa, tuskin pystyy ymmärtämään, kuinka paljon Euroopan politiikkaa sodanjälkeisinä vuosina hallitsi uusiutuvan vallan pelko.
vahvisti Saksaa ja aikomusta estää tämä lopullisesti." (11)

Monet ideat ja ajatussäikeet, kysymykset ja vastakysymykset makasivat mosaiikkina Euroopan pöydällä ristikkäin tai kulkivat yhdessä ja toimivat lopulta inspiraationa nykyisen Euroopan muodostumiselle. Oli ja on huomionarvoista, että integraatioprosessin alussa ei ollut valmiita yleissuunnitelmaa, suunnitelmaa siitä, miltä tulevaisuus Eurooppa voisi näyttää konkreettisesti. Euroopan muokkaaminen oli ja on avoin poliittinen prosessi.

Ainakin nyt Jean Monnet (1888 – 1979) on nimettävä. Vuoden 1945 lopussa hän esitteli Ranskan presidentille Charles de Gaullelle paperin, josta tuli Ranskan kansantalouden suunnittelun perusta. Pian sen jälkeen Monnet'sta tuli juuri perustetun suunnittelutoimiston johtaja – Ranskan planification syntyi.

Toinen pala Euroopan kehityksen palapelissä oli European Recovery Program (ERP), Marshall-suunnitelma, Euroopan jälleenrakennusprojekti, jonka Yhdysvaltain ulkoministeri George C. Marshall esitti puheessaan Harvardin yliopistossa 5. kesäkuuta. 1947. "Marshall-suunnitelma oli taloudellinen ohjelma, mutta sillä vältetty kriisi oli poliittinen", kirjoittaa Tony Judt (12). "Marshall-suunnitelman todellinen hyöty oli psykologinen. Voisi melkein sanoa, että hän antoi eurooppalaisille positiivisemman minäkuvan. He saivat voimaa sanoa lopullisesti hyvästit šovinismille ja autoritaarisille ratkaisuille. Yhteinen talouspolitiikka vaikutti nyt normaalilta..." (13), koska Marshall-suunnitelma pakotti eurooppalaiset suunnittelemaan yhdessä ja arvioimaan investointitarpeensa. "Heidän täytyi neuvotella paitsi Yhdysvaltojen, myös muiden Euroopan valtioiden kanssa, koska tavoitteena oli luoda monenväliset taloussuhteet mahdollisimman nopeasti" (16). Lisäksi syntyi ylikansallisia instituutioita, kuten Euroopan taloudellisen yhteistyön järjestö (OEEC) ja Euroopan maksuunioni - jossain määrin poliitikkojen ja hallintovirkamiesten koulutus- ja kokemusaloja, joita he saattoivat myöhemmin hyödyntää Euroopan unionin toimielimet.

Oliko tämän historian, tämän aikaisemman kokemuksen jälkeen yllättävää, että kesti vajaan vuoden ennen kuin Montanunionin kuusi perustajavaltiota allekirjoittivat Jean Monnet'n laatiman Schuman-suunnitelman 18.4.1951. huhtikuuta 6? Jean Monnet - jota myöhemmin kutsuttiin "Euroopan isäksi" - oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) korkean viranomaisen ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 1952–1954.
"Kuuden valtion motiivit tämän sopimuksen allekirjoittamiseen saattoivat vaihdella, mutta tuloksella oli historiallinen merkitys. Se tosiasia, että entiset viholliset löysivät sellaisen yhteisön muutama vuosi sodan päättymisen jälkeen, on ennennäkemätön maailmanhistoriassa.” (15)

Jälkikäteen ajateltuna on hyväksyttävä, että tämä eurooppalainen dynaamisuus ei voi jatkua keskeytyksettä. Ennen kaikkea se, että Ranskan vuonna 1950 ehdottama suunnitelma Euroopan puolustusyhteisöstä (EDC) epäonnistui neljä vuotta myöhemmin Ranskan kansalliskokouksessa, oli takaisku Euroopan yhdentymisprosessissa.
käsitellä asiaa. Kaksi miestä - jälleen Jean Monnet ja Belgian ulkoministeri Paul Henri Spaak (1899 - 1972) aloittivat kehityspyörän uudelleen. 25. maaliskuuta 1957 Euroopan talousyhteisön (ETY) perustamissopimukset allekirjoitettiin juhlallisesti Roomassa.