demokratian malli

Lähetä kuva: Kansalainen | © Athena at Pexels

Kirjansa loppuun Walden laittaa 1854 Henry David Thoreau kysymys: "Onko sellainen demokratia kuin me sen tunnemme, viimeinen parannus hallituksessa?"

Valitettavasti tähän kysymykseen varsinkin niissä osissa maailmaa, joissa räkä usein juoksee kansalaisten poskia pitkin, vastataan yhä useammin ei ja heti täysin vanhentuneet hallintomuodot tuodaan taas peliin. Konservatiiviset poliitikot, jotka ovat aina teeskennelleet, että heillä on ainakin korvaa kansalle, ovat väittäneet jo jonkin aikaa olevansa itse asiassa keisarin lapsenlapsia ja sitten heti von Kaarle Suuri olla tai he ripustavat ylisuuria kuvia kuningattareista toimistossa.

Yhä useammat Saksan kansalaiset huomaavat ja nyt taas aivan julkisesti, että entiset diktatuurit, olivatpa sitten natsi-Saksa tai jopa DDR, eivät itse asiassa olleet niin huonoja. Epäilemättä nykyisellä demokratiallamme on ongelma.

Vaikka en itsekään tiedä, millaisia ​​hallitusmalleja on markkinoilla muutaman tuhannen vuoden kuluttua, olen edelleen vahvasti vakuuttunut siitä, että suosittu sääntö on ainakin silloin menestyneimpien mallien joukossa. Eikä ole epäilystäkään siitä, että demokratia kaikissa ilmenemismuodoissaan - sosialistiset tai kontrolloidut mallit sivuun, koska ne vain naamioituvat demokratiaan - on tällä hetkellä huippua kaikkialla maailmassa!

Mutta kuten näemme, kaikilla demokratioilla, olivatpa ne sitten Sveitsissä, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Italiassa, Japanissa tai meillä, on omat ongelmansa kohdattavansa. Yksi näistä ongelmista on se, että yhä useammat kansalaiset olettavat, että demokratia ei ole ihmisten hallitsemaa. Toinen on se, että jotkut kansalaiset eivät edes halua hallita itseään, vaan odottavat innolla jonkun puhaltavan marssia heidän puolestaan. Kolmas, nimittäin monet kansalaiset ymmärtävät hitaasti mutta varmasti, että (hyvä) sääntö liittyy myös työhön. Millä he sitten tulevat siihen johtopäätökseen, että demokratia ei ole heille niin tärkeää käsitelläkseen sitä oman työn muodossa - ainakaan niin kauan kuin mainittu räkä kulkee heidän poskillaan. Viimeinen ongelma on luultavasti niin vanha, että siitä puhuttiin jo Raamatussa.

Ja siksi ei ole yllättävää, että edustuksellisen demokratian mallit kehitettiin ja valittiin hallintomuodoksi hyvin varhain, aivan kuten oma demokratiamme.

Itse olin vuosikymmeniä edustuksellisen demokratian puolestapuhuja, sillä demokratian kaikista muodoista tämä oli paras tapa kattaa valtiomme koko ja monimutkaisuus ja saa myös kolmannen mainitun ongelman varsin hyvin hallintaan.

Sillä välin minun on kuitenkin todettava, että edustuksellista demokratiaamme ei pidetä enää niin positiivisesti monien kansalaisten silmissä, luultavasti siksi, että he epäilevät yhä enemmän, edustavatko he edelleen edustajansa itseään.

Minulle on käymässä yhä selvemmäksi, että useimpia meistä koskettava inhimillinen ylimielisyys on edustuksellisen demokratian suurin vihollinen. Ja niin yksi asia on oikeastaan ​​muuttunut Saksassa viimeisen kahdensadan vuoden aikana, nimittäin se, että kymmenistä saksalaisista ruhtinaista on nyt tullut tuhansia pieniä saksalaisia ​​prinssejä, jotka edeltäjänsä tavoin pitävät kiinni valtaistuimistaan ​​ja ovat tyytyväisiä itseensä.

Tämä valtava ongelma voitaisiin ratkaista vain yleisellä termirajoituksella, mutta se vaatisi Saksassa vallankumouksen, joka syrjäisi täysin vuoden 1848 vallankumouksen - mikä on täysin mahdotonta ajatella Saksassa.

Ja vaikka termiraja olisi olemassa, se ei luultavasti enää tekisi oikeutta nykyiselle ajalle, koska maailma liikkuu nopeammin kuin me kaikki haluaisimme myöntää.

Tästä syystä tulen siihen johtopäätökseen, että meidän pitäisi hylätä demokratian edustava malli kokonaan ja siirtyä suoraan demokratiaan.

Me saksalaiset valitsemme kanslerimme ja pääministerimme neljän vuoden välein. Ja koska saksalaiset ministerit eivät ole enää hyviä virkamiehiä, niin ovat hekin. Vastaava hallituksen päämies kokoaa sitten oman hallituksensa.

Parlamentit lakkautetaan, ja silloiset tieteelliset palvelut laajennetaan niiden tilalle "päätöksentekovirastoiksi". Nämä kaikki koostuvat virkamiehistä, joilla on vähintään 130 älykkyysosamäärä ja korkeakoulututkinto ja joiden on läpäistävä asianmukainen pääsykoe. tulokset julkaistaan.

Me saksalaiset otamme haltuumme koko lainsäädäntävallan, ja hallitukset jatkavat lainsäädäntöaloitetta, mutta me kansalaiset vahvistamme entisestään. Kaikki esitykset valmistelevat tai muokkaavat asianomainen päättävä viranomainen, ja ne esitetään suvereenille - eli meille - päätöstä varten täysin neutraalilla tavalla. Tämä puolueettomuus nostetaan "valtion syyksi" ja virkamies, joka ei noudata sitä, erotetaan välittömästi.

Kaikki lainsäädäntöaloitteet ja päätösluonnokset julkaistaan ​​ja periaatteessa annetaan yleiseen keskusteluun vähintään neljän viikon ajan ennen kuin Saksan kansalaiset tekevät niistä enemmistöpäätöksen.

Nykyään, kun meillä on Internet ja jopa ensimmäiset tekoälytyökalut, ei ole enää sosiaalinen tai teknologinen ongelma, että Saksan kansalainen lukee laskut, ottaa tarvittaessa selvää ja päättää sitten myöhemmin itse voi – ei tarvitse.

Tuleva nelipäiväinen viikko kutsuu kansalaiset viettämään kokonaisen päivän politiikan parissa ja lopulta muuttumaan zoon politikoniksi.

---

"Jos meidät jätettäisiin yksinomaan kongressin lainsäätäjien sanalliseen nokkeluuteen ohjataksemme, kausittaiset kokemukset ja ihmisten tehokkaat valitukset korjaamatta, Amerikka ei enää säilyttäisi asemaansa kansojen joukossa."

Henry David Thoreau, Walden (2020 [1854]: 336)