4.6.02023

Ominaisuuskuva: Poreallas ja kirja

peli-ilta

Onko parempaa tapaa päättää täysin rento päivä kuin pelaamalla? Tämänhetkinen suosikkipelimme on Rummikub. Mutta minun olisi pitänyt kirjoittaa siitä aiemmin. Ja kun päivä täällä hitaasti mutta varmasti päättyy, se on jo kauan sitten alkanut muualta – sähköpostini ja viestini muistuttavat siitä.

Ja niinpä loppujen lopuksi kysyn itseltäni, kuinka ihmiset voivat vieläkin kyllästyä näinä päivinä, koska itse asiassa asia on päinvastoin. Tylsyyttä vastaan ​​on nykyään taisteltava lujasti ja lujasti, ja jos koskaan pääset sinne, olet varmasti liian uupunut nauttiaksesi siitä.

Tällä ajatuksella sanon hyvästit lukijoilleni tälle päivälle, mutta katson ensin nopeasti nykyistä sähköpostiviestiä.

Poreallas

Vihdoin sää kääntyi niin, että pääsin takaisin lempiharrastuksiini, kirjojen lukemiseen lämpimässä porealtaassa. Jokainen, joka on lukenut Lippukärjen oppaan galaksiin, tuntee varmasti sukulaiseni.

Ainoa ongelmani on, kuinka saan kirjasta lukemani Zettelkasteniin. Muutama vuosi sitten minusta oli aika hyvä, jos tuolloin käytetyt muistilehtiöt (Palm III) olivat vedenpitäviä. Ja reilut 20 vuotta myöhemmin ihmiskunta ei ole ainakaan tässä suhteessa paljon pidemmällä, mikä vahvistaa epäilykseni siitä, että aivan liian harvat ovat täysin ymmärtäneet kylpytynnyrin todelliset edut.

Joka tapauksessa maailma olisi parempi paikka, jos useammalla meistä olisi mahdollisuus tai muusa viettää päivä kylpytynnyrissä.

Taikahuilu

Ainakin kaikki entiset saksalaiset koululaiset ovat nähneet Taikahuilun ainakin kerran elämässään; jos he tulevat tietämättömien laaksoista, kuulin sen ennätyksellisenä. Kaikki musiikinopettajat tunsivat olevansa kutsuttu selittämään juonen oppilailleen. Kaikki muut tuntevat Taikahuilun ainakin otteiden perusteella televisiosta tai radiosta.

Joten en olisi koskaan ajatellut itse kirjoittaa jotain Taikahuilusta, ehkä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, nimittäin milloin Nancy Gibson Yön kuningatar antoi - mutta siitä oli kauan aikaa.

Eilen kuitenkin Metropolitan Opera toi Taikahuilun elokuvateattereihin, enkä voinut olla katsomatta sitä, varsinkin kun Met on keskittynyt siihen pitkään siirtääkseen vanhempia kappaleita nykypäivään. No, jos se on Taikahuilu, niin Metin esitys.

Ja anteeksi Nancy, mutta eilinen Taikahuilu oli paras mitä olen koskaan nähnyt. Onko parempia laulettuja esityksiä, en osaa sanoa, ei varmasti eilisen jälkeen parempia esityksiä! Jokaisen, joka ei ollut onnekas tai jolla oli mahdollisuus seurata tätä esitystä, kannattaa ostaa vastaava DVD pian Met Opera Shopista.

Simon McBurney teki jotain hyvin erityistä, hän herätti tämän vuoden 1791 oopperan henkiin ja Kathryn Lewek antoi illan parhaan kuningattaren XNUMX:nnessä (!) esityksessään. Joka tapauksessa hän oli illan paras laulaja.

Sarastron näyttelijät mukana Stephen Milling erittäin hyvä valinta ja harmonia välillä Erin Morley (Pamina) ja Lawrence Brownlee (Tamino) johdonmukainen. Myös mainitsemisen arvoinen Thomas Oliemans (Papageno), joka myönsi, ettei hän aivan tottunut hänelle annettuihin tikkaisiin.

Mutta koko jutulla on suuri haitta täällä Saksassa. Koska nyt kun tekstin voi helposti lukea esityksen aikana, on pelättävä, että Taikahuilu kielletään täällä pian, kunnes taiteilija, jolla on sopiva juhlakirja, on kirjoittanut sen uudelleen.

"Miehen tulee ohjata sydäntäsi,
Sillä ilman häntä jokainen nainen hoitaa
Astuakseen pois heidän vaikutuspiiristään."

Sarastro, Taikahuilu (1791)

---