Lähetä kuva: Kansalainen | © Ints Vikmanis, Shutterstock
Kansalaisliike ei muodostu sellaiseksi siksi, että kansalaiset muuttavat sinne, vaan vain siksi, että siihen järjestäytyneet kansalaiset ottavat haasteita vastaan, eli siirtävät näitä haasteita ja muuttavat siten koko yhteiskuntaa.
Yksi tällainen kansalaisliike on Euroopan federalistit, ainakin 1950-luvun loppuun asti. Sen voima tuntui selkeimmin vuonna 1948, kun Eurooppa-mieliset kansalaiset eri puolilta Eurooppaa ja kauas muualta kokoontuivat yhteen Haagissa, mikä lopulta pakotti ammattipolitiikan muuttamaan maailmaa ikuisesti.
Lähihistorian historioitsijat pohtivat alusta alkaen, onnistuvatko federalistit saavuttamaan yhteiskunnissamme saman tehokkuuden, jonka liberalismi, isänmaallisuus tai jopa nationalismi ja erilaiset yleisliikkeet olivat aikaisemmin saavuttaneet.
Nicht nur Kirian Klaus Patel Kirjassaan "Project Europe - A Critical History" hän tekee johtopäätöksen, että vaikka vuonna 1945 lähes kaikki eurooppalaiset eivät enää halunneet sotaa, enemmistö ei osoittanut juurikaan kiinnostusta tämän ongelman ratkaisuun, nimittäin eurooppalaisen idean kautta, vaan ainoastaan sen myönteisiin vaikutuksiin heidän omaan, hyvin henkilökohtaiseen hyvinvointiinsa.
Niinpä eurooppalaiset federalistit, jotka olivat täysin tietoisia siitä, että heillä on nyt oikea ratkaisu useimpiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, kampanjoivat kiivaasti vapauden, demokratian ja federalismin puolesta ja vaativat Euroopan yhdysvaltoja. Alkuvuosina he jopa onnistuivat kerta toisensa jälkeen saamaan satoja tuhansia kansalaisia tälle ajatukselle ja jopa kokoamaan nämä kansalaiset kaduille ja aukioille kaikkialla Euroopassa Eurooppa-myönteisiin toimiin.
Federalistien optimistit pitivät itseään suurimpana Euroopan kansalaisliikkeenä ja uskoen, että suurin osa heidän kansalaisistaan oli heidän takanaan, eivät vain luoneet uusia ideoita, kuten kunnallismia, ystävyyskaupunkitoimintaa tai alueiden vahvistamista, vaan myös ammatillisia faktoja. politiikassa yhä enemmän myönnytyksiä eurooppalaisen liittovaltion ja yleisesti sovellettavien ihmisoikeuksien sekä eurooppalaisten kansalaisoikeuksien suuntaan.
Ammattipolitiikka vastasi alun perin federalistien vaatimuksiin ilman minkäänlaisia jos tai mutta, mutta viime vuosikymmeninä se on päässyt yhteisymmärrykseen tämän Euroopan ja demokratiamme perustaneen liikkeen ja heidän näkemyksensä kanssa siitä, että molemmat osapuolet tunnustivat nämä ajatukset pohjimmiltaan päteviksi, mutta niistä johtuvia ja tarpeellisia toimenpiteitä ja toteutuksia erilaistettiin ja hallinnollisia prosesseja hajaantui ja loputtomiin.
Näin ammattipolitiikka kykeni jälleen ottamaan kansalaisilta aloiteoikeuden ja sai myös takaisin itsenäisyytensä. Tämän pelin aloittivat jotkut kansalaiset - Altiero Spinelli mainittava tässä esimerkkinä - ja kansalaisyhteiskunta on turhaan yrittänyt saada aloitetta takaisin tähän päivään asti.
Hallinnon prosessien ja instituutioiden ystävät eurooppalaisten federalistien joukossa näkivät kuitenkin asiat eri tavalla ja propagoivat erityistä osallistumistapaa eli jatkuvaa vaikuttamista ammattipolitiikkaan yhdistyksenä ja siten yhteisten tavoitteiden saavuttamista eräänlaisessa kumppanuudessa. Vuosikymmenten aikana tätä järjestelmää on edelleen laajennettu, jalostettu ja siten institutionalisoitunut liittoutumien, eduskuntaryhmien tai yhdistymisestä parlamentaariseen työhön ja takaisin, vain muutaman esimerkin mainitakseni, kautta.
Mutta myös tässä mallissa ammattipolitiikka säilyttää aloitteen, sillä se on hallinnollisesti paremmassa asemassa kuin kansalaiset koskaan voivat olla. Lisäongelmana on se, että toisin kuin eurooppalaiset federalistit, ammattipolitiikka ei sovita ajatuksiaan ja tavoitteitaan eurooppalaisen idean kanssa, vaan yksinomaan nykyisen ja oletetun enemmistön mielipiteen kanssa; Tässä kumppanuudessa tämä merkitsi sitä, että järjestelmään integroituneet eurooppalaiset federalistit menettivät luontaisen valtansa väestössä ja siten myös politiikassa, ja ammattipolitiikka vaikutti siksi eurooppalaisiin federalisteihin eikä päinvastoin.
Tämä selittää myös sen, miksi joitain tavoitteita ei ole saavutettu tähän päivään mennessä, ja jos ne vielä 70 vuoden jälkeen haastaa ainakin osa kansalaisia oikeuteen, ne hylätään taas ytimekkäällä kommentilla "Roomaa ei rakennettu päivässä" tahto.
Kansalaisliikkeen realistit kirjaavat mielellään muistiin, että enemmistön mielipide, ellei vuoden 1945 vakaumus, että sen jälkeen ei ole ollut sotaa - ainakaan maassamme - on toteutunut ja että eurooppalaiset federalistit eivät vieläkään ole - tai eivät ole enää - yksimielisiä lopputuloksesta siitä, miltä Euroopan yhdysvaltojen tulee lopulta näyttää.
Ammattipolitiikan optimistit sen sijaan merkitsivät muistiin, että eurooppalaiset federalistit esittelivät mielellään ammattipolitiikalle useita täysin valmisteltuja vaihtoehtoja, joilla on myös toiminnalliset takeet, joista kansanedustajat joutuisivat äänestämään.
Viime kädessä tämä lisäisi yhdistyneen Euroopan synnyssä uuden silmukan, joka voisi hyvinkin tarjota toisen vuosikymmenen keskustelua ja laimentaa edelleen sekä vastuuta että vastuuta.
Lisää monimutkaisuutta tänä päivänä on se, että toisin kuin sota tai sen puuttuminen, on olemassa ongelmia ja haasteita, joita ei voida ratkaista loputtomilla institutionaalisilla ja parlamentaarisilla työskentelylenkeillä ja jotka eivät myöskään ratkea itsestään, kuten ympäristö ja ilmastonmuutos tai resurssien niukkuus ja väestönkasvu, puhumattakaan nykyisistä pandemioista.
Siksi meidän eurooppalaisten federalistien on nyt aika vaatia ajatustamme ja käsitteitämme, edistää kansalaistemme keskuudessa sekä Euroopan yhdysvaltoja että Euroopan liittovaltion perustuslakia ja haastaa uudelleen oikeuteen ammattipolitiikassa. Ja heti kun saavutamme toimivilla ideoillamme taas tehokkaan vallan, myös ammattipolitiikka toimii ja tarjoaa meille kansalaisille asianmukaisesti muotoiltuja ehdotuksia ja malleja, jo pelkästään siitä syystä, että saamme itse aloitteen takaisin.
Tällä kertaa voimme kuitenkin päästää kansanedustajat varsinkin ja ammattipolitiikan ylipäätään irti vain, jos molemmat ovat varmasti toimineet!
Haluamme Euroopan Yhdysvallat! Ja mottomme pysyy samana: Yhtenäinen Eurooppa yhdistyneessä maailmassa.
– Tietystä pisteestä ei ole paluuta. Se piste on saavutettavissa."
Franz Kafka, Kiinan muurin rakentaminen, Pohdintoja synnistä, kärsimyksestä, toivosta ja oikeasta tiestä (1931, 5)
