Kohti rauhantyötä Euroopassa?

5
(1)

Viestin kuva: mureneva Euroopan lippu | © Shutterstock
Artikkeli ilmestyi myös Agefi Luxemburg.

Mitä voimme toivoa tämän vuoden alusta, ellemme nopeaa ja kestävää rauhan paluuta Eurooppaan ja sen lähialueille? Tämä edellyttää kansainvälisen oikeuden ja siten vuonna 1991 kansainvälisesti tunnustettujen Ukrainan rajojen kunnioittamisen palauttamista.

Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa tietyt tosiasiat eivät rohkaise optimismiin. Sota islamistista terrorismia vastaan ​​on vähemmän prioriteetti, mutta se on edelleen aikapommi, erityisesti Sahelissa. Ukrainan sodan lopputulos on edelleen epävarma, kuten selitämme myöhemmin.

Amerikan yhdysvaltojen hegemonia on kyseenalaistettu. Vallan vastakkainasettelu, vaikka se jää avoimen sodankäynnin kynnyksen alapuolelle, on tullut jälleen ajankohtaiseksi. Hyökkäämällä Ukrainaan Putin on pyyhkinyt pois 19 vuoden ajan Venäjän toipumisesta ja integroitumisesta maailmantalouteen. Xi Jinping kulkee samaa polkua, joka uhkaa Taiwania ja merenkulun vapautta Kiinan merellä sekä Intiaa, vaikka hän ei voi tukahduttaa Covid-XNUMX-pandemiaa. Herra Erdoğan pelaa kaksoispeliä lännen ja venäläisten välillä, samalla kun hänen taloutensa menee erittäin huonosti.

Tässä yhteydessä transatlanttinen solidaarisuus on tarpeellisempaa kuin koskaan. Kiinan, Venäjän, Iranin ja Pohjois-Korean muodostaman blokin käsittelemiseen tarvittava kriittinen massa voitaisiin saada yhteen vain yhdistämällä Yhdysvaltojen, Euroopan ja Japanin, Etelä-Korean, Taiwanin, Australian ja Uuden-Seelannin voimavarat edellyttäen, että kukin osallistuu oman osuutensa mukaisesti. väestöstä ja bruttokansantuotteesta.

Eurooppa, päättämätön ja voimaton

Todettakoon, että eurooppalaiset kyvyt ovat naurettavia verrattuna Amerikan yhdysvalloihin, koska "eurooppalaista puolustusta" ei ole olemassa ja koska eurooppalaiset valtiot ovat riisuneet itsensä liiallisesti kylmän sodan päättymisen jälkeen.[1] Euroopan pitäisi toimia näin Charles de Gaulle teki 1960-luvun alussa, jotta Ranska voisi osallistua Neuvostoliiton uhkaan Euroopassa. Hän loi ydinpelotejoukot, ilma-maataistelujoukot, aluepuolustusjoukot ja joukot puuttumaan Euroopan ulkopuolelle rauhan ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi naapurustossamme. Näin eurooppalainen puolustus pitäisi ajatella. Tämä edellyttää erityisesti laillista, tehokasta ja tehokasta eurooppalaista toimeenpano- ja lainsäädäntövaltaa.

Eurooppa ei saa enää toistaiseksi osallistua erilaisiin Yhdysvaltojen johtamiin liittoutumiin niin kutsuttuja roistovaltioita vastaan, harjoittaa ilmakampanjoita, tarjota rauhanturvaajia, väliintulo- tai vakautusjoukkoja tai joukkoja humanitaariseen väliintuloon. Sillä on jonkin aikaa mahdollisuus keskittyä tärkeimpään uhkaan. Se kohtaa sen tosiasian, että sota Euroopassa ei ole enää mahdotonta ajatella. Näin oli jo kaksikymmentä vuotta sitten, entisen Jugoslavian romahtamisen aikana, mutta johtajillamme on vain vähän reaktiivisuutta tai muistia. Ne eivät ole kehittäneet strategista autonomiaa eli poliittis-sotilaallista autonomiaa valtioiden tasolla, joilla ei enää ole siihen keinoja, eikä Euroopan tasolla, koska se merkitsisi tietyn määrän suvereeneja valtioiden symbolinen toimivalta.

Tämä on edelleen vaikea askel hallituksillemme. Edes Ukrainan dramaattiset tapahtumat eivät näytä synnyttävän tarvittavaa poliittista tahtoa, vaikka yleinen mielipide onkin yhä enemmän tietoinen tämän siirron kiireellisyydestä. Tämä ei ole yllättävää. Näemme lähes kaikkialla ja kaikilla alueilla kasvavan kuilun kansojen ja heidän valittujensa edustajien välillä.

Euroopan unioni (EU) ja jotkin Euroopan valtiot ovat kyenneet antamaan Ukrainalle minimaalista apua, paljon vähemmän kuin amerikkalaiset ja britit: britit tekevät lähes yhtä paljon kuin 27 jäsenvaltiota, amerikkalaiset kymmenen tai kaksikymmentä kertaa enemmän. Euroopan rauhanrahasto on myötävaikuttanut tähän EU:n toimintaan muutoksen kautta. Se perustettiin heinäkuussa 2020 rahoittamaan varusteita, pääasiassa ei-tappavia, Sahelin maille, joita Eurooppa tuki niiden taistelussa islamistista terrorismia vastaan, ja vuonna 2022 se salli EU:n pääasiassa korvata tappavien aseiden toimitukset, joita jäsenvaltiot toimittivat Ukrainalle. Se oli kuitenkin vain 3 miljardia euroa kymmenessä kuukaudessa, koska seitsemän vuoden määrärahat käytettiin loppuun, joten Eurooppa-neuvosto päätti lisätä tätä budjettia 2 miljardilla eurolla lyhyellä aikavälillä ja 5.5 miljardilla eurolla keskipitkällä aikavälillä ja jos kolmen kuukauden keskustelujen jälkeen. Tämä näyttää melkein eurooppalaiselta byrokratialta, mutta se on aivan liian pitkä aika sodan aikana. Tämä vahvistaa sekä hallitustenvälisen hallintomme kyvyttömyyden hallita kriisejä että mannereurooppalaisten välinpitämättömyyttä, lähes kuusi vuotta sen jälkeen, kun Macron antoi julkilausuman eurooppalaisen puolustuksen puolesta. Sen sijaan, että tekisi sen, mitä tarvitaan, hän on hyväksynyt pysyvän strukturoidun yhteistyön (PESCO) steriilin saksalaisen mallin mukaisesti.

Pysyvästi jäsenneltyä yhteistyötä: savuverho

"Saksalainen" PESCO, kuten presidentti Chirac oli ennakoinut vuodesta 2000 lähtien, osoittautui kykenemättömäksi kompensoimaan kyvykkyyspuutteitamme ja teknologista viivettämme.

Korkean edustajan poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean edistymisraportissa heinäkuussa 2022 paljastettiin jälleen kerran, että se ei täytä lupauksiaan. Raportti osoittaa, että useimmat jäsenvaltiot ovat lisänneet puolustusmenojaan yrittäessään saavuttaa 2 prosenttia bruttokansantuotteesta, mutta tavoitteet 20 prosentin T&K-menoista ja 35 prosentin varustemenoista yhteistyössä ovat lähes saavuttamatta. Yhteishankinnat ovat jopa vähentyneet vuoden 11 2020 prosentista 8 prosenttiin vuonna 2021. EU:n sotilas- ja operaatioihin, EU:n taisteluosastoihin, nopean toiminnan joukkoihin, operaatioiden komento- ja valvontarakenteisiin, mukaan lukien EU:n sotilassuunnitteluun, on edelleen paljon puutteita. ja Conduct Capability (MPCC). Valtiot hyödyntävät vain vähän Euroopan puolustusviraston asiantuntemusta ja EU:n voimavarojen kehittämis- ja suunnittelutyökaluja.

Euroopan parlamentin joulukuussa 2022 julkaisemassa PSCO-raportissa valitetaan, että jäsenvaltiot eivät hyödynnä täysimääräisesti PSCO-kehystä ja että edistyminen sen täytäntöönpanossa jää huomattavasti odotettua heikommaksi. Se katsoo, että mitään vankkoja ja tehokkaita toimenpiteitä ei ole otettu käyttöön Venäjän hyökkäyksen estämiseksi Ukrainaa vastaan. Se katsoo, että Euroopalla on edessään monimutkaisin uhkayhdistelmä sitten kylmän sodan päättymisen ja että vastauksena EU:n on kiireesti vahvistettava ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkansa tehokkuutta ja siten valmiuksiaan tällä alalla. Hän huomauttaa, että vuosina 1999–2021 EU:n puolustusmenot kasvoivat 20 prosenttia, kun Yhdysvaltojen vastaava luku oli 66 prosenttia, Venäjä 292 prosenttia ja Kiinan kansantasavalta 592 prosenttia, ja että nämä kaksi viimeistä maata käyttävät sotilaallinen voima lähentää, uhkailla ja hyökätä naapureitaan.

Se pahoittelee sitä, että Euroopan sotilaallisten voimavarojen kehittämisen ja hankintojen teollinen pirstoutuminen maksaa 25–100 miljardia euroa vuodessa ja että sillä on huomattava vaikutus puolustusalan yleiseen kilpailukykyyn. Se pahoittelee, että jäsenvaltiot ovat ostaneet vain 11 prosenttia kokonaisvarustestaan ​​yhteistyössä vuonna 2020 ja 8 prosenttia vuonna 2021, vaikka ne ovat sitoutuneet saavuttamaan 35 prosenttia yhteisistä puolustushankinnoista.

Se muistuttaa, että EU:n pyrkimys toimia turvallisuuden alalla ilmaistiin yli 20 vuotta sitten ja että tulokset voimavarojen, yhteentoimivuuden ja yhteistyön osalta ovat edelleen rajallisia huolimatta Euroopan puolustusviraston perustamisesta, voimavarojen kehittämissuunnitelmasta, PESCO, Military Planning and Conduct Capability (MPCC) ja Annual Coordinated Defense Review.

Se tuomitsee sen, että vuodesta 2017 lähtien PESCO:n puitteissa on käynnistetty 61 hanketta ilman, että yksikään niistä on saavuttanut konkreettisia tuloksia; että Euroopan komissio ja Euroopan ulkosuhdehallinto ovat ehdottaneet välineen perustamista Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamiseksi yhteishankintojen kautta (EDIRPA), jolle olisi myönnettävä vain 500 miljoonaa euroa eli noin 1 euro Euroopan kansalaista kohti.

Siinä todetaan, että YTPP-operaatiot kärsivät Eurooppa-neuvoston hitaasta päätöksenteosta ja liiallisesta mikrohallinnosta.

Toisaalta mietinnössä katsotaan virheellisesti, että strateginen kompassi "on merkittävä dynamiikka, joka voisi antaa tarvittavan sysäyksen todellisen puolustusunionin luomiselle, joka pystyy lujittamaan EU:n yhdennettyä lähestymistapaa ja mahdollistamaan sen todellisen toimijan turvallisuuden alalla ja luotettava kumppani”.[2]

Tässä jätetään huomiotta se tosiasia, että strateginen kompassi on vain aikomusilmoitus, joka ei voi lopettaa Euroopan haaskausta puolustusmenoja, sillä voimankäyttö jää valtioiden etuoikeudeksi. Jotta Euroopasta tulisi tehokas ja tehokas sotilaallinen voima ja siten pelote, sen on välttämätöntä ja riittävää luoda liittovaltio.

Sota Ukrainassa

Putin keskeytti väliaikaisesti ukrainalaisten Luhanskin alueen takaisinvalloituksen sadekauden, mobilisaation ja stalinistisen kurin palauttamisen ansiosta: antautumiskielto ja toisen ešelonin padot: kuolema on varmaa, jos vetäytyy, kuolema on mahdollista, jos eteenpäin.

Jättäen huomioimatta Hitlerin epäonnistumisen V1- ja V2-ohjuksilla, Putin pommitti sitten ohjuksilla ja droneilla tuhotakseen Ukrainan elintärkeän siviiliinfrastruktuurin, mutta ampumatarvikkeiden puute ja Ukrainan ilma-, ohjus- ja drone-puolustuksen tehokkuus länsimaisten järjestelmien toimitusten ansiosta vähentää vähitellen vahinkoa.

Ukraina on kehittänyt kykyään iskeä kauas Venäjälle. Kahteen venäläistukikohtaan osui 6. joulukuuta 850 km ja 700 km Harkovasta sekä Krimillä ja jopa Novorossiiskissa Kaukasuksella.[3] Tämä uhkaa Krimille sijoitettujen venäläisten joukkojen tarjontaa, mutta myös Dneprin vasemmalla rannalla, Melitopolin länsipuolella. Ukrainan läpimurto Zaporižjan alueella katkaisisi Venäjän Donin-joen Rostovin alueen ja Krimin yhdistävän alueen. Ukrainan läpimurto Svatove – Kreminna -rintamalla voi pakottaa Venäjän evakuoimaan ainakin sen osan Luhanskin alueesta, johon se miehitti kesällä 2022.

Putin yrittää saada länsimaiset mielipiteet lopettamaan Ukrainan auttamisen, leikkimällä sodan seurauksilla jokapäiväiseen elämään ja pelkoon, erityisesti globaalien konfliktien vuoksi. Tältä osin eläkkeellä oleva kenraali Ben Hodges, Yhdysvaltain Euroopan maajoukkojen entinen komentaja, uskoo, että jos Putin käyttäisi joukkotuhoasetta, ydin-, kemiallista tai bakteriologista aseita, herra Biden todennäköisesti vastaisi väkivaltaisesti, mutta tavanomaisilla aseilla. Hän olisi voinut tuhota Venäjän tukikohtia, komentopisteitä ja aseistusta miehitetyssä Ukrainassa, mukaan lukien Krimillä, mutta myös Mustallamerellä, Transnistriassa, Abhasiassa, Etelä-Ossetiassa ja Syyriassa. Myös Wagnerin tukikohdat Afrikassa ovat haavoittuvia.

Tappioineen Putin haastaa lopulta, turvallisuuskoneisto ei tue häntä loputtomiin. Hruštšovin seikkailu Kuuban kriisin aikana aiheutti hänen syrjäytymisen. Demokraattisempi ja vähemmän aggressiivisempi Moskovan hallinto voisi vähitellen normalisoida suhteitaan länteen, varsinkin jos Eurooppa hankkii pelotevoimia ylläpitääkseen rauhaa kotimaassaan ja auttaakseen rauhan palauttamisessa Ukrainaan, Moldovaan ja Georgiaan.

Mitä pitäisi tehdä?

Euroopan puolustamisesta pitäisi tulla tärkeämpi osa eurooppalaista hanketta. Euroopan sotilaalliset ponnistelut on integroitava paremmin. Euroopalla pitäisi olla puolustuskyky, vahva, luotettava, tehokas komentoketju ja nopea päätöksenteko, mutta ilman päällekkäisyyksiä tai päällekkäisyyksiä Naton kanssa. Ukrainan konflikti on osoittanut Venäjän armeijan heikkoudet, sillä se ei arvosta ammatillista koulutusta, jolla ei ole muuttuvaan, hajanaiseen ja monimutkaiseen toimintaympäristöön soveltuvaa oppia eikä nopeaa päätöksentekoprosessia. Armeijamme tulisi ensisijaisesti investoida henkilöstöön, koulutukseen, koulutukseen ja infrastruktuuriin varuskunnan ja operaatioiden henkilöstön tukemiseksi.

Toiseksi, välttääksemme strategisia yllätyksiä, meidän pitäisi saavuttaa tekninen ylivoima, jotta ketään ei aloiteta tavanomaisen sodan aloittamisesta. Tämä edellyttää lyhyitä puolustushankintaprosesseja, jotta pystymme sopeuttamaan joukkomme odottamattomiin olosuhteisiin, sekä ketterää ja vankkaa, yhteistyöhaluista, pirstoutunutta, uusinta puolustusteollisuutta ja teknologista pohjaa. Tästä syystä puolustusmenojemme on tehostettava.

EU:n puitteissa yhdistämisen ja jakamisen sekä Naton älykkään puolustuksen käsitteet eivät ole onnistuneet parantamaan yhteentoimivuutta vuosikymmeneen. Vain liittovaltio voi luoda järkevän puolustuksen Eurooppaan. Kuulostaa utopistiselta, mutta eivätkö Cavour ja Garibaldi yhdistäneet Italiaa, joka oli pirstoutunut Rooman valtakunnan kaatumisen jälkeen?

Toisin kuin kansalaiset, monet eurooppalaiset johtajat väittävät edelleen, että vain kansallinen kyky mahdollistaa toiminnan oikeaan aikaan ja oikeaan tarkoitukseen uhkiin reagoimiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi. Tästä syystä he haluavat vain yhteistyötä muiden valtioiden kanssa erityisten sopimusten kautta, kun taas kansallisten armeijoiden sotilaiden henkeä ei saa vaarantaa Eurooppa-neuvoston yksimielisen päätöksen perusteella.

Euroopassa demokratia heikkenee: kun kansallisvaltioissa suvereniteetti on vähitellen siirtynyt suvereenista kansalle, EU:ssa asia on päinvastoin: Eurooppa-neuvosto on vähitellen keskittänyt suurimman osan vallasta. Suoralla mutta laittomasti valitusta Euroopan parlamentista on tullut sen alainen, samoin kuin Euroopan komissiosta ja kansallisista parlamenteista.

Siksi kaikkien eurooppalaisten tulisi tukea S€D:n pyrkimyksiä saada aikaan liittovaltio Eurooppa, joka on välttämätön edellytys tehokkaan ja tehokkaan eurooppalaisen puolustuksen luomiselle.


[1] Tärkeimmillä Euroopan mailla (Ranska, Saksa, Italia, Alankomaat, Norja, Puola, Espanja, Turkki ja Yhdistynyt kuningaskunta) oli vuonna 18,941 1992 4,372 tankkia, mikä laskee 2022 77:een vuonna 3,660 eli 1,586 %; 57 180 taistelukonetta, mikä laskee 109 39:een eli 107 %; 57 suurta taistelualusta, mikä laskee 47:ään eli 2022 %:n pudotukseen; ja 30 sukellusvenettä, mikä laskee 60:ään eli XNUMX %. Vuoden XNUMX tietoja on myös vähennettävä XNUMX-XNUMX % maasta ja asejärjestelmän tyypistä riippuen, jotta saadaan käyttöjärjestelmien lukumäärä. Nämä eivät ole kovin yhteentoimivia, kun otetaan huomioon lukuisia panssarivaunutyyppejä, panssaroituja taisteluajoneuvoja, tykistöä, taistelulentokoneita ja helikoptereita, laivoja, ohjuksia jne. Georgiana Cavendish, David Chinn, Nadine Griessmann, Hugues Lavandier ja Tobias Otto, Ukrainan hyökkäys: vaikutukset Euroopan puolustusmenoihin, McKinsey & Company, https://www.mckinsey.com/industries/aerospace-and-defense/our-insights/invasion-of-ukraine-implications-for-european-defense-spending, Joulukuu 2022.

[2] Tom Vandendendelaere, Vuosikertomus 2022 mise en œuvre de la politique de sécurité et de de Defense communesta, Bruxelles, Euroopan parlamentti, A9-0296/2022, https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/A-9-2022-0296_FR.html, 13.

[3] Hans Petter Midtun, "Venäjän ja Ukrainan sota. Päivä 286: Venäjän joukot aloittivat massiivisen ohjushyökkäyksen Ukrainan kriittistä ja siviiliinfrastruktuuria vastaan” Euromaidanpressissä, https://euromaidanpress.com/2022/12/06/russo-ukrainian-war-day-286-russian-troops-launched-a-massive-missile-attack-on-the-critical-and-civilian-infrastructure-of-ukraine/, 6.


Kuinka hyödyllinen tämä viesti oli?

Klikkaa tähtiä arvioidaksesi julkaisun!

Keskimääräinen luokitus 5 / 5. Arvostelujen määrä: 1

Ei arvosteluja vielä.

Olen pahoillani, ettei postauksesta ollut sinulle hyötyä!

Anna minun parantaa tätä viestiä!

Miten voin parantaa tätä viestiä?

Katselukerrat: 8 | Tänään: 1 | Lasketaan 22.10.2023 alkaen

Jaa:

  • Hyvä Jean, juuri kaikkien edellä esitettyjen perustelujen vuoksi en usko, että sen toteuttaminen yksin Euroopassa on mahdollista tai tarkoituksenmukaista.

    On syitä, miksi meillä on NATO, ja ne ovat nykyään vielä vakavampia kuin silloin.