Kohdekuva: Euroopan neuvosto | © Leonid Andronov, Shutterstock
Varsinkin meneillään olevassa seuraavan liittopäivien vaalikampanjassa kaikki vakavat puolueet lausuvat sitoumuksiaan Euroopan unionille kuin mantraa. Ehdokkaat ilmoittavat yksimielisesti, että Saksan tulevaisuus on EU:ssa.
Reilun 70 vuoden jälkeen voisi hyvinkin kysyä, mitä nämä puolueet ovat itse asiassa tehneet yhteisen Euroopan hyväksi. Pelkän huulipuhelimen lisäksi todellisuudessa on todistettava solidaarisuuden puute muita jäsenvaltioita ja muuta maailmaa kohtaan Saksassa. Enää ei tarvitse puhua täysin tarpeettomista ja tehottomista rajojen sulkemisista ja muista EU-lainsäädäntöä rikkovista kansallisista toimista ja asialistoista. Myös Saksan ja ehkä jopa enemmän kuin muiden maiden kohdalla on totta, että EU on vain väline oman kansallisen suvereniteettinsa säilyttämiseen ja mahdollisuuksien mukaan yhteismarkkinoiden etujen hyödyntämiseen.
Luxemburgia mahdollisesti lukuun ottamatta on todistettava, että kaikki muut "kansat" joko hylkäävät eurooppalaiset arvot koko sydämestään ja syvimmästä vakaumuksestaan tai oman historiansa vuoksi vain tekopyhiä näitä arvoja - me saksalaiset ovat jälleen kerran jälkimmäisen maailmanmestarin kanssa ja erittäin ylpeitä siitä!
Myös EU:n toimielimet näkevät Euroopan unionin vain paperitiikerina ja yrittävät - varsin inhimillisesti ja ymmärrettävästi - säilyttää omat työpaikkansa mahdollisimman pitkään. Yksi esimerkki on Euroopan parlamentti, jota voidaan yhä useammin kuvailla klaaköörien kokoonpanoksi, joka käärii kaikki Eurooppa-neuvoston päätökset melko demokraattiseen muotoon.
Kaikki EU:n päähenkilöt ovat yhtä mieltä siitä, että kansalliset valtiot ovat perimmäisiä ja että Eurooppa-neuvoston kokoukset ovat yhteisen Eurooppamme Reichstag; Tällä he vain todistavat, että he itse ovat edelleen lujasti ankkuroituina 20-luvulle ja, jos ollenkaan, kykenevät yhteen liikkeeseen, nimittäin takaisin vanhaan hyvään biedermeier-aikaan.
Reilun 70 vuoden jälkeen meidän on vahvistettava Euroopalle, että Eurooppa ei ole arvojen yhteisö eikä lakien yhteisö, että me eurooppalaiset näemme itsemme edelleen lujasti ankkuroituneena kansallisvaltioihin - vaikka jotkut niistä eivät enää edes palvele. naurunalaiseksi korkeintaan eurooppalaisille opereteille (esim. EU-huippukokoukset) ovat hyviä ja olemassa vain siksi, että muut jäsenmaat raahaavat niitä syistä, jotka eivät ole enää ymmärrettäviä kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen.
Euroopan ulkopuolinen maailma on kuitenkin jatkanut käännettä, sillä Kiina, USA ja Intia yrittävät parhaillaan järjestää poliittista maailmaa uudelleen ja tehdä siitä tulevaisuutta varten sopivaksi. Muut Euroopan ulkopuoliset maat yrittävät kaikkensa olla jäämättä jälkeen.
Me Euroopassa olemme sillä välin huolissaan operettikuninkaiden herkkyydestä, mm. B. Budapestista tai Brysselistä ja keskustelemaan asioista, joista olisi varmasti keskusteltava ideaalisessa maailmassa, nykyisessä maailmantilanteessa, esim. B. ilmastonmuutos, pandemiat, resurssien puute, ympäristön saastuminen, muuttoliike, väestön ikääntyminen, demokratioiden heikkeneminen ja arvojen heikkeneminen, mutta ne ovat korkeintaan toissijaisia.
Eurooppalaiset vastaukset maailmamme haasteisiin, kuten a Konferenssi Euroopan tulevaisuudesta tai juorut maailmanlaajuisesta terveydestä eivät ole kovin tehokkaita ja osoittavat, että Eurooppa pyörii hitaasti mutta varmasti itsensä ympäri ja on muuttumassa ongelmaksi meille kaikille - ei vain meille eurooppalaisille.
Tarvitsemme kiireesti yhteisen eurooppalaisen strategian niiltä mailta, jotka näkevät Euroopan tulevaisuuden liittovaltiona ja ovat valmiita toteuttamaan tämän strategian mahdollisimman nopeasti.
Taloudellista yhteistyötä voitaisiin tarjota muulle Euroopalle, mutta myös muulle maailmalle, ja syvempää ja perusteellisempaa yhteistyötä voitaisiin tehdä muiden demokraattisten maiden kanssa.
Joe Bidenomien sisäisten haasteidensa rasittama on tunnustanut tämän ja yrittänyt tehdä kestävästä (maailman)politiikasta eurooppalaisten maukasta ja kutsunut heitä ottamaan vastuuta maailmasta yhdessä USA:n kanssa.
Toistaiseksi ainoa reaktio on ollut, että Eurooppa tutkii, onko mahdollista jatkaa vastuun kiertämistä, nyt yhdessä Venäjän federaation kanssa.
Niin kauan kuin Euroopan vastuulliset elävät ja toimivat tunnuslauseen "Après nous le déluge" mukaisesti ja Euroopan ideana parhaimmillaankin yhdistyvät epäonnistuneisiin unelmiin suurvallasta Napoleonista Hitleriin, EU ei enää ole tulevaisuutta, vaan, kuten pyhä Rooman valtakunta ennen, hajoaa hitaasti mutta varmasti hyväksi.
”Kansainvälisessä politiikassa ei ole koskaan kyse demokratiasta tai ihmisoikeuksista. Kyse on valtioiden eduista. Muista, että vaikka mitä sinulle sanotaan historian tunnilla.”
Egon Bahr, Rhein-Neckar-sanomalehti (4.12.2013)
