Ominaisuuskuva: Yksityiskohta Albrecht Dürerin ritari, kuolema ja paholainen (1513)
Vakuutuneina eurooppalaisena minun on erittäin vaikea kirjoittaa tätä artikkelia, mutta on myös yhä vaikeampaa pitää silmäni kiinni ja yksinkertaisesti jättää huomioimatta viimeisin kehitys ja niiden vaikutukset.
Merkkejä oli riittävästi etukäteen: pankkikriisi, lisääntynyt muuttoliike, ilmaston lämpeneminen – vain mainitakseni tunnetuimmat. Mutta jätimme ne kaikki huomiotta ja olimme erittäin iloisia nähdessämme, että edustajamme tekivät kaikkemme pitääkseen meidät letargisina. Koska tuskin kukaan meistä halusi olla ilman seuraavaa Mallen käyntiä tai edes tulevaa Oktoberfestin humalaa.
Ja jos vihje aitatolppaan ei riitä, sen täytyy olla varoitusmerkki. Siitä se alkoi BREXITYhdistyneen kuningaskunnan vapaaehtoinen ero Euroopan unionista. Ei vain vastuullisten poliitikkojen pitäisi vihdoin herätä täällä, vaan meidän unionin kansalaisten olisi myös pitänyt hyväksyä oma vastuumme suvereeneina.
Toinen varoitusmerkki on nyt COVID-19, joka on erittäin tuskallinen muistutus meille kaikille siitä, että halusimme sitä tai emme, elämme kaikki samalla planeetalla eikä kukaan voi todella eristää itseään pysyvästi.
Ja jos nämä kaksi varoitusmerkkiä eivät riitä joko tuhoamaan ensin Euroopan unionin ja sitten heti sen jälkeen koko sivilisaatiomme, tai mikä on todella toivottavaa, johtaa lopulta siihen, että laitamme ensisijaiset prosessimme taka-alalle ainakin kerran ja itse asiassa. Alkaa olla ihminen, sitten tulee kolmas ja viimeinen varoitus: Baltian maiden liittäminen Venäjän federaation toimesta.
Tämä kolmas varoitusmerkki tekee meille kaikille selväksi, että Potjomkinin kylät eivät ole toimeentuloa. Ja tämän viimeisen oivalluksen myötä länsimaailmamme vajoaa raunioiksi ja sen mukana itse eurooppalainen idea.
Eurooppa-idea kiteytyi ihmisten viime vuosituhansien aikana kokemista huonoista kokemuksista, ja se ei ainoastaan tarjoa toteuttamiskelpoisia ratkaisuja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen kokonaisuutena, vaan myös lupasi kaikille turvallisuutta ja vaurautta alusta alkaen.
Ja tämä oli myös syy siihen, miksi niin monet olivat innostuneita tästä eurooppalaisesta ideasta ja miksi kokonaiset maat liittyivät Euroopan unioniin onnellisina ja lippujen heiluessa.
Näin tehdessään useimmat unohtivat, että ensinnäkin "turvallisuus ja vauraus ja"ja toiseksi se suihkukone tehdä asialle jotain, jos ei ole pakko tehdä sitä.
"Big deal" oli sellaisen eurooppalaisen liittovaltion luominen, joka pystyy turvaamaan kaikkien edut ja luomaan turvallisuutta ja vaurautta kaikille. Sopimuksen tarkoituksena ei ollut luoda "puolielävää konfederaatiota", jossa ryhmien, puhumattakaan yksilöiden, kirsikkapoimiminen nostetaan "valtion syyksi".
"Iso juttu" oli myös se, että tämän eurooppalaisen liittovaltion tulisi toimia roolimallina muulle maailmalle ja auttaa tekemään koko maailmasta parempi paikka asua, mikä viime kädessä takaa kaikille turvallisuuden ja vaurauden. Sopimuksen tarkoituksena ei ollut "yhden Euroopan" nouseminen jälleen muun maailman yläpuolelle, hyötyä siitä ja yrittää puolustaa sen tuottamaa vaurautta yli 90 prosenttia maailman väestöstä.
"Big deal" voi toimia, minkä vuoksi muu maailma on katsonut Eurooppaan vuoden 1945 jälkeen, tukenut sitä ja toivonut, että Euroopassa nousevalla menestyksellä on pian myönteinen vaikutus itseensä.
Mutta se, mitä maailma nyt näkee Euroopassa 21-luvulla, on tuttua: pienet valtiot, itsekkyys, nationalismi, kateus, kauna, šovinismi ja jopa rasismi – jotka kaikki eivät ole todistettavasti menestyneitä malleja!
Hyvät kansalaiset ja unionin kansalaiset, kukaan ei ole koskaan luvannut meille, että demokratia ja federalismi ovat helppoa, puhumattakaan siitä, että yhdessä maailmassa eläminen on helppoa.
Meille kuitenkin vakuutettiin, että jos seuraamme tätä vaikeaa ja pitkää polkua, meidän ei enää tarvitse kärsiä sotaa ja siksi meillä on enemmän vaurautta kuin isovanhempamme ennen.
Se on toteutettavissa!
Tätä varten meidän on kuitenkin kylvättävä myös eurooppalainen liittovaltio, emmekä halua vain jatkuvasti niittää.
"Sinusta tulee ihminen... Sinusta tulee menestys."
Harold Pinter, Syntymäpäiväjuhlat (1959)
"Jos et välitä mitä minulle tapahtui,
Vaaleanpunainen floyd Siat siivessä (osa yksi)
Ja minä en välittänyt sinusta,
kulkimme siksakilla läpi tylsyyden ja tuskan,
Välillä katsoen ylös sateen läpi,
Mietitään, kumpaa jätkätä syyttää
Ja katsomassa sikoja siivessä.
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) johdanto-osassa todetaan, että sopimuksen allekirjoittajavaltiot ovat päättäneet "vietää Euroopan yhteisön perustamisen myötä alkaneen Euroopan yhdentymisprosessin uudelle tasolle". Tällä julistuksella EU:n jäsenmaat ovat kaksi velvoitetta: jatkaa Euroopan yhdentymisprosessia ja muokata Euroopan unionin tulevaisuutta (eikä kääntää kehitystä). On mielenkiintoista, että pitääkseen britit unionissa EU tarjoutui vapauttamaan heidät tästä julistustavoitteesta ennen kansanäänestystä. Yhdistyneelle kuningaskunnalle EU:n jatkokehityksen tavoite ei olisi enää ollut pakollinen. Luulin, että tämä oli vaarallinen yritys saada britit kiinni. Ironista kyllä, maa, joka ei pitänyt Euroopan unionista paljon muuta kuin taloustieteitä, pitäisi nimenomaisesti vapauttaa yhteisvastuusta unionin jatkokehityksestä? Brexit – niin kielteinen kuin se tulee olemaan kaikkialla Euroopassa – on säästänyt EU:ta saamasta selville, mitä tapahtuu, kun yhteisössä on virallisesti hyväksytty jarruttaja.
Mutta vapauttaako Yhdistyneen kuningaskunnan lähtö loput 27? Pystyykö Euroopan yhdentymisprosessi nyt taas kiihtymään? Näkevätkö jääneet esimerkiksi koronakriisin mahdollisuutena muokata aktiivisesti EU:n tulevaisuutta vai ovatko he tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen ja pyrkivätkö kansallisiin tavoitteisiinsa: Maksa mahdollisimman vähän; saada siitä mahdollisimman paljon irti; ja jos kansalaiset ovat tyytymättömiä päätökseen, syyttääkö Brysseliä?
Heinrich Kümmerle nimesi puheenvuorossaan 24.4.2020 keskusteluun kolme menetekeliä – kolme pahaenteistä varoitusta EU:n tulevaisuudesta: Brexit, Covid 19 ja Baltian maiden liittäminen Venäjän federaation toimesta. Hänen panoksestaan aistii vakuuttuneen eurooppalaisen tyytymättömyyden ja myös kärsimättömyyden unionin tilaa kohtaan. Kümmerle tuo esiin Eurooppa-Unionin vanhan tavoitteen: eurooppalaisen liittovaltion luomisen. Olen samaa mieltä hänen tyytymättömyydestään viime vuosien asioiden tilaa kohtaan – voitaisiin puhua eurooppalaisesta omahyväisyydestä.
Brysseliä ja ennen kaikkea valtion- ja hallitusten päämiesten neuvostoa kohtaan kuuluu monia varoittavia ääniä, joiden on tehtävä EU:n perustavanlaatuiset päätökset:
"On estettävä se, että kriisistä erityisesti kärsineet jäsenvaltiot ja alueet jäävät jälkeen ja että kansalaiset kääntyvät pettyneinä pois unionista."
(Rudolf Stahl; Pekingin yliopiston HSBC Business Schoolin professori ja
vieraileva professori Europa-Collegessa Bruggessa; Essee "Totuuden hetki"
IPG:ssä – kansainvälinen politiikka ja yhteiskunta – 22.4.2020)
Tähän kehotukseen voisi lisätä: On estettävä se, että kriisistä erityisesti kärsineiden jäsenvaltioiden nuoret eivät enää pidä ajatusta Euroopan yhdentymisestä tärkeänä.
Ei olisi järkevää hylätä koko EU – kuinka epätäydellistä ja miten kritiikkiä se onkaan – ja aloittaa kaikki alusta. Meillä ei ole "mitään" Euroopassa, meidän on saatava se, mikä siellä on, jälleen liikkeelle. Aiemmissa Eurooppa-keskusteluissa olen joskus kysynyt: Mikä on kiireellisintä? Missä integraatioprosessia pitäisi jatkaa? Jo Leinen (EP) on ehdottanut uutta valmistelukuntaa saadakseen foorumin uudelle Eurooppa-keskustelulle. Häntä vastustettiin, että sopimus muuttuu z.Zt. ei kuitenkaan tavoitettu - ehdotus on jossain tiedostoissa.
EU:sta voitaisiin tehdä läpinäkyvämpi hyvin pienin askelin. Mitä tapahtuisi, jos neuvostossa käydyt keskustelut tulisivat osittain julkisiksi? Kansalaiset näkisivät silloin paremmin, kuka edustaa mitäkin Euroopassa.
Neuvosto on päättänyt suuresta avustusohjelmasta hädässä oleville jäsenmaille - tukemaan työttömyysetuuksia, lainoja jäsenvaltioille ja lainoja pienille ja keskisuurille yrityksille - EU osoittaa olevansa myös solidaarisuuteen perustuva yhteisö. Komission on vielä suunniteltava jälleenrakennusrahasto, jonka jälkeen neuvosto päättää. Ratkaisu toteutetaan Euroopan vakausmekanismin (ESM) kautta. On syytä muistaa, että vaikka useimmat EU:n jäsenvaltiot kuuluvat finanssikriisin aikana syntyneeseen EVM:ään, se on erillisenä oikeushenkilönä institutionaalisesti riippumaton Euroopan unionista, eli komissio tai EU-parlamentti eivät ole muodollisesti mukana EVM:n päätöksissä. Tässä on yksi kohdista, jota voidaan kuvata Euroopan demokratiavajeeksi.
Eikö olisi mahdollista luoda "aito" eurooppalainen toimielin, jos jälleenrakennusrahastoa, Euroopan Marshall-suunnitelmaa, laajennettaisiin edelleen? Tämä voisi olla yksi eurooppalaisen valtiovarainministerin tehtävistä.
Tämän vuoden heinäkuussa Saksa siirtyy EU:n puheenjohtajamaana. Kansleri asetti tavoitteeksi: "... että meillä on Saksan puheenjohtajakauden lopussa enemmän Eurooppaa ja Eurooppa, joka sopii paremmin 21-luvulle kuin nykyään." Monet vakuuttuneita eurooppalaiset, mukaan lukien Heinrich Kümmerle ja minä , toivon kovasti...