Lähetä kuva: pohtiva nainen | © Pixabay
Tänään vain tekee mieli taas ja runojen lukeminen on päivän ohjelmassa. Mietin, eikö olisi hyvä tilaisuus lausua muutama lyhyt runo lukumentorina.
Samalla tulee mieleen runo omalta nuoruudestani, joka yleisesti Samuel Taylor Coleridge syyksi sitä ilman, että ainakin minun tietääkseni olisi toimittanut siitä mitään todisteita.
Siitä huolimatta se on erittäin kaunis ja myös ajaton runo.
Mitä jos nukuisit?
Mitä jos nukuisit?
Entä jos unessa näkisit unta?
Ja entä jos unessa menisit taivaaseen
ja siellä poimittiin outo ja kaunis kukka?
Ja mitä jos heräsit,
oliko kukka kädessäsi?
Ah, mitä sitten?
"Emme lue ja kirjoita runoja, koska se on söpöä. Luemme ja kirjoitamme runoutta, koska olemme ihmiskunnan jäseniä. Ja ihmiskunta on täynnä intohimoa. Ja lääketiede, laki, bisnes, tekniikka, nämä ovat jaloja harrastuksia ja välttämättömiä elämän ylläpitämiseksi. Mutta runoutta, kauneutta, romantiikkaa, rakkautta, niitä varten jäämme eloon."
Robin Williams John Keatingina elokuvassa Dead Poets Society (1989)
